perjantai 13. joulukuuta 2013

Joulun odotusta!

Vuosi lähenee loppuaan ja ajattelimme kertoilla kuulumísia. Kulunut vuosi on ollut meille kehittymisen ja muutosten vuosi. Vuoden alkupuolella alkoi psykoterapiatyö, joka on ollut mielenkiintoista ja innostavaa, täynnä merkityksellisiä kohtaamisia ihmisten kanssa.

Innostuneisuus näkyy meissä haluna edelleen kehittää ja laajentaa TerapiaTähden toimintaa. Varsinaisen terapiatyön lisäksi sydäntä lähellä ovat olleet nuorille pidetyt tunne- ja turvakasvatusluennot. Näillä luennoilla olemme puhuneet itsetunnon ja minäkuvan kehittymisestä sekä miten näitä voidaan tukea. Puhuimme myös seurusteluun ja seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. Saamamme palaute oli kannustavaa ja koemme edelleen tärkeäksi antaa nuorille tietoa ja tukea heidän kasvua aikiuseksi.

Päivitimme myös Suomen Kätilöliiton IhmiSeksi materiaalin, joka on alunperin suunnattu rippikoululaisille. Materiaali löytyy Suomen Kätilöliiton sivuilta.

Aiemmin olemme jo kertoneet meneillään olevista työnohjaaja-opinnoista. Opintojen kanssa olemme nyt puolivälissä ja teemme opiskelijatöinä työnohjausta sekä yksilöiden ja ryhmien kanssa. Opinnot ovat olleet antoisia ja syventäneet osaamistamme myös terapiatyössä. Erityiseti positiivisen psykologian maailmasta olemme saanet hyviä eväitä työhömme.

Haaveilemme tulevalle kevättalvelle Solmuja parisuhteessa - kurssin järjestämistä. Ryhmä tulee toteutumaan 3-4 parin pienryhmänä viikonlopputyöskentelynä. Ole rohkeasti yhteydessä meihin asian tiimoilta niin kerromme mielellään lisää!

Näillä iloisilla kuulumisilla toivotamme kaikille hyvää loppuvuotta!